Puun pintakäsittely

Puu on kestävä rakennusmateriaali, jonka ominaisuuksia pystytään parantamaan pintakäsittelyllä. Pintakäsittelyllä vaikutetaan paneeleiden ulkonäköön, ominaisuuksiin
ja käyttömahdollisuuksiin. Puurakentamisen edelläkävijöinä meille on tärkeä varmistaa, että jokaiseen rakennusprojektiin löytyy sopiva tuote.

Ulkoverhouspaneeleiden käsittelyt

Teollisessa pintakäsittelyssä ulkoverhouspaneelit maalataan heti höyläyksen jälkeen, jolloin puun pintasolukko on auki ja puuta suojaavat aineet pääsevät imeytymään puuhun tehokkaasti. Maalikerrokset saadaan levitettyä tasaisesti ulkoverhouspaneelin päälle tehdasolosuhteissa, joissa ilmankosteus ja lämpötila ovat aina vakioituja. Tämä parantaa maalauksen laatua ulkona tehtävään maalaukseen verrattuna. Lämpökäsittely ja palosuojaus laajentavat paneeleiden käyttömahdollisuuksia entisestään.

artcic

arctic – topcoat
valmiiksi maalattu

Valmiiksi maalattu paneeli on nimensä mukaisesti täysin valmis eikä vaadi enää maalausta työmaalla. Paneeli on suunniteltu kestämään jopa 15 vuoden säärasitus ja sen voi asentaa mihin vuodenaikaan tahansa. Työmaalla käsittelyä vaativat ainoastaan paneelin katkaisupinnat.

arctic -natural tones
kestokuultava

Kestokuultavan käsittelyn UV-suoja on parempi kuin perinteisen kuultavan käsittelyn. Paneelien piilokiinnitettävä muoto jättää naulankannat piiloon, mikä parantaa säänkestävyyttä. Kestokuultavia paneeleita on saatavissa 7 eri sävyssä.

arctic – lucid
kuultava

Kuultava käsittely jättää puulle ominaisen syykuvion näkyviin. Kuultavat paneelit toimitetaan täysin valmiina, eivätkä ne vaadi maalausta asennuksen jälkeen. Kuultavien paneelien huoltoväli on 2-4 vuotta rakennuksen säärasituksesta riippuen.

Nordic

nordic – midcoat
välimaalattu

Välimaalaus mahdollistaa edustavan julkisivun asentamisen rakennusvaiheessa ja suojaa paneelia rakentamisen ajan. Välimaalattu paneeli vaatii yhden käsittelykerran työmaalla 18 kuukauden kuluessa tuotteen asentamisesta.

nordic – basecoat
pohjustettu

Kertaalleen tehty teollinen pohjustus antaa tehokkaan suojan puulle väliaikaisen suojan ja parantaa maalin tarttuvuutta. Pohjamaalatut paneelit tulee käsitellä 2-3 kertaan asentamisen jälkeen.

nordic – pure
puuvalmis

Puuvalmiille paneelille ei ole tehty teollista pintakäsittelyä. Käsittelemätön puupinta on altis kosteuden ja epäpuhtauksien haittavaikutuksille. PURE-paneelit on saatavissa lämpökäsiteltyinä, jolloin puu kestää säärasitusta ilman teollista käsittelyä.

Sisustuspaneeleiden käsittelyt

Sisustamisessa käytettävän puun pintakäsittely parantaa estetiikan lisäksi puun kestävyyttä. Lika ja tahrat on helppo puhdistaa käsitellyltä pinnalta eikä UV-valo pääse haurastuttamaan puuta. Puun suojaaminen kosteudelta on myös tärkeää erityisesti saunassa ja kosteissa tiloissa, kuten kylpyhuoneissa. Erilaiset pintakäsittelymenetelmät tuovat puun ominaisuudet esille eri tavalla.

SISUSTUSPANEELIT

Peittomaalaus

Peittomaalauksessa puun luontainen syykuvio jää piiloon maalin alle. Näin syntyy kaunis ja viimeistelty paneeli, joka on heti asennettavissa. Peittomaalaukseen on valittavissa useita eri sävyjä. Esimerkiksi KIILLE-sisustuspaneelit ovat peittomaalattuja.

kuultava käsittely

Kuultava vesiohenteinen lakka-/petsikäsittely antaa paneelille vesivärimaisen pinnan, jonka alta puun syyt kuultavat kauniisti läpi. Kuultava käsittely on erittäin kestävä, kuitenkin näyttäen paneelin pinnalla luonnolliselta. Esimerkiksi VIRE- ja USVA-sisustuspaneeleiden sävy hiekka on kuultava.

saunasuojaus

Paneeleihin voidaan tehdä tehdaskäsittelynä saunasuojaus, jolloin paneelien asennus saunaan sujuu nopeasti ja vaivattomasti. Saunasuojaus on vesiohenteinen lakkakäsittely, joka antaa paneelille kestävän suojan kosteutta ja likaa vastaan. Esimerkiksi KASKI-paneeli on saunasuojattu.

Lämpökäsittely ja palosuojaus

Lämpökäsittely ja palosuojaus voidaan tehdä niin ulkoverhous- kuin sisäverhouspaneeleille. Joissakin tuotteissa on jo valmiiksi lämpökäsittely ja siitä on aina mainittu tuotteen tuotesivulla. Mikäli haluat tuotteesi lämpökäsiteltynä tai palosuojattuna, ota yhteyttä myyntiimme.

Lämpökäsittely

Lämpökäsittelyssä puun rakennetta muokataan lämmön ja höyryn avulla ilman kemikaaleja. Prosessi parantaa puun lahon- ja säänkestoa sekä lämmöneristysominaisuuksia. Myös puun kosteuseläminen pienenee. Korkeassa lämpötilassa puu läpivärjäytyy ja sen väri muuttuu kauniin ruskeaksi. Lämpökäsitellyllä puulla on myös sille ominainen tuoksu. Lämpökäsiteltyä puuta voi käyttää niin ulkoverhouksessa, terassilaudoituksessa, kodin sisätiloissa ja saunassa.

Lue lisää

Palosuojaus

Palosuojaus mahdollistaa puun käytön yhä laajemmin erilaisissa sisä- ja ulkotiloissa, sillä paneeleiden palosuojaus lisää rakennuksen palonkestävyysaikaa. Palon sattuessa palosuojakäsittely hidastaa materiaalin palamista ja antaa enemmän aikaa evakuoinnille. Palosuojatut paneelit kuuluvat puurakennustuotteille myönnettävään korkeimpaan paloluokitukseen. Reaction to Fire -paloluokitus (B-s1, d0) mahdollistaa puun käytön korkeimman P1-paloluokan rakennuksissa. 

Lue lisää