Siparilan sisustuspaneelivalikoima on rakentunut vuosien mittaan vastaamaan ammattilaisten tarpeita ja mahdollistamaan erilaisia sisustusratkaisuja. Kolme alan asiantuntijaa paljastaa, että vuonna 2024 sisustuksessa korostuvat luovuus ja yksilöllisyys – trendien tarkan seuraamisen sijaan tullaan näkemään myös vastavirtaan tehtyjä ratkaisuja.

Puu sopii niin perinteiseen kuin moderniinkin sisustukseen: puu mielletään pehmeäksi ja luonnonläheiseksi materiaaliksi, mutta sillä voi materiaalina luoda myös rohkeita kontrasteja. Siparilan sisustuspaneelivalikoima on mahdollistanut erilaisten sisustusratkaisuiden toteuttamisen jo vuosia, mutta nyt on aika katsoa tulevia sisustustrendejä.

Siparila tekee paljon yhteistyötä suunnittelijoiden, arkkitehtien ja muiden ammattilaisten kanssa. Siksi pyysimme kolmea alan asiantuntijaa kertomaan, millaisten sisustustrendien he uskovat nousevan esiin vuonna 2024.

Luovuus päästetään valloilleen vuoden 2024 sisustustrendeissä

“Vuonna 2024 saa päästää luovuuden valloilleen, eli ollaan menossa edelleen yksilöllisempään suuntaan, mikä on tosi ihanaa. Sisustuksissa saa näkyä enemmän leikkisyyttä ja uskaliaisuutta”, kertoo sisustussuunnittelija Milla Alftan

Sisustusarkkitehti ja muotoilija Ilkka Palinperä uskoo, että tänä vuonna trendien seuraamisen ohella tehdään myös yksilöllisiä valintoja:

“Trendinä sisustuksessa tulevat näkymään ei-trendikkyys ja yksilölliset valinnat. Kun somessa tieto on kaikkien saatavilla, niin aitous ja kestävät valinnat kiinnostavat ihmisiä. Vaikka trendeissä mennään tavallisesti uuden perässä, niin kun vanhat asiat saavat uuden elämän ja sen myötä tulkinnan sisustuksissa, syntyy uusia tyylien sekoituksia. Sisustamisesta on tullut itsensä ilmaisemisen tapa siinä missä vaatteet ja pukeutuminen.”

Myös muotoilija ja sisustussuunnittelija Linda Baki on sitä mieltä, että sisustusvalintoja tehdään yhä enemmän itselle kuin trendien seuraamisen vuoksi:

“Trendinä osaltaan mielestäni on havaittavissa myös vastavirtaa pelkkiin trendien seuraamiseen – kodeissa korostuu ennen kaikkea se, että tehdään itselle, omannäköistä ilmettä kotiin niinkään aina orjallisesti trendejä noudattamatta. Uuden ja vanhan yhdistely, kaarevat, pehmeät linjat ja muodot, kerroksellisuus, ekologisuus ja kotimaisuus ovat myös sellaisia trendejä, joiden uskon tulleen jäädäkseen, ja hyvä niin.”

Lämpimät sävyt ja tumma puu korostuvat trendeissä

Sisustustrendeihin liitetään tiettyjä värejä ja materiaaleja, jotka tulevat olemaan pinnalla. Vuoden 2024 väriksi on usean väri-instituutin toimesta nostettu raikas persikan sävy, mutta sisustuksessa tulevat korostumaan useat värit ja sävyt.

“Värimaailman valtaa luonnonsävyjen osalta lämpimät, pehmeän utuiset sävyt, harmaan sävyt taittuvat nyt enemmän ruskean murrettuihin sävyihin, maitokahvin ja karamellin sävyistä beigeen. Myös murrettuja suklaanruskean, punaruskean ja persikan sävyjä sekä vihreän eri sävyjä näkyy. Puupaneeleissa suositaan vaaleiden vaihtoehtojen lisäksi nyt myös aiempaa tummia, pähkinäisiä sävyvaihtoehtoja”, kertoo Baki.

Palinperän mukaan vuonna 2024 näkyvät lämpimät sävyt ja kodikkuus:

“Tummat puunsävyt, paneelipinnat ja yksityiskohdat, erityisesti ruskean eri sävyt tulevat näkymään. Myös erilaisia tekstuureja ja muotokieliä, kuten suoria ja kaarevia linjoja, yhdistetään. Lisäksi eri puulajien yhdistely on täysin ok. Rohkeus ja leikillisyys sekä yllättävät värikkäät yksityiskohdat näkyvät arkisissakin esineissä, kuten hanoissa, valaisimissa ja hyllyissä.”

Alftan puolestaan nostaa värien yhteydessä esiin monokromaattisuuden – yhden huoneen voi sisustaa yhden värin eri sävyasteilla tai samalla sävyllä voidaan toteuttaa vierekkäisiä pintoja, kuten seiniä, listoja, ovia, kiintokalusteita ja kattoja. Alftan uskoo, että mustaa ja valkoista haastavat tänä vuonna rohkeammat värit, joita hyödynnetään monipuolisesti eri pinnoilla ja huoneissa.

“Utuisen sinisen ja voimakkaan viininpunaisen tai violetin eri vivahteet näkyvät väreissä. On muistettava, että nämä ovat trendivärejä maailmalla, jossa ollaan Suomeen verrattuna rohkeampia. Suomessa vuodenajat ja vähäisempi valon määrä vaikuttavat värien käyttöön verrattuna esimerkiksi Etelä-Eurooppaan”, muistuttaa Alftan.

Puupaneelit sopivat erinomaisesti vuoteen 2024

Kestävä kehitys on ollut pinnalla myös sisustuksessa jo usean vuoden ajan ja on trendin sijaan jo enemmänkin itsestäänselvyys. Tietoisuus materiaalien alkuperästä ja niiden tuottamasta hiilijalanjäljestä on kasvanut jatkuvasti ja muokanneet niin kuluttajien kuin ammattilaistenkin mielikuvia ja sitä kautta valintoja.

Puu on kestävä materiaali – se kestää sekä aikaa että käyttöä. Puu on ympäristöystävällinen ja kierrätettävä materiaali, jonka hyödyntämismahdollisuudet sisustamisessa ovat lähes rajattomat.

“Puupaneelit sopivat erinomaisesti vuoteen 2024, mutta luovuus sävyjen valinnassa lisää kiinnostavuutta. Lisäksi yhden seinän tehostepaneelipinnat on nähty, joten paneelilla voi vuorata koko huoneen seinäpinnat, enkä tarkoita tällä vain saunaa”, kuvailee Palinperä.

Bakin mukaan aistiystävällisyyden huomioiminen nousee yhä vahvemmin esiin myös vuonna 2024 trendinä – kodeista halutaan luoda viihtyisiä tiloja, joissa on hyvä olla ja palautua hektisen arjen keskellä. 

“Puupinnat tuovat kaivattua lämpöä ja hyvää akustiikkaa tiloihin. Puusisustamisen pariksi metallisävyistä uumoilen nousevan yhä vahvemmin kromipinnat, jotka osaltaan toimivatkin kivasti etenkin suosittujen tummempien puupintojen kanssa raikastaen sisustuskokonaisuutta yksityiskohdissa”, Baki kiteyttää.

Sisustuspaneeleiden valintaan vaikuttavat paneelin sävyn ohella myös paneelin profiili sekä leveys, joilla lopputulokseen voidaan vaikuttaa merkittävästi.

“Siparila tarjoaa moninaiset mahdollisuudet puun käyttöön sisustuksissa, joten vain mielikuvitus on rajana siinä, mitä kaikkea niistä materiaaleista voi loihtia. Suomalaiset suosivat tällä hetkellä rimamaisia paneeleja sisustuksessa, joten esimerkiksi PURO-sisustuspaneeli vastaa hyvin tähän trendiin. Oma suosikkini on kuitenkin edelleen VIRE-sisustuspaneeli, joka löytyy myös kotimme katosta. Sen kauniin eläväinen pinta ja hyvät sävyvaihtoehdot ovat omiaan luomaan tunnelmaa suomalaisiin koteihin”, toteaa Alftan.

utustu Siparilan sisustuspaneelivalikoimaan: